Monkey see, monkey do

On alavire. Ollut jo muutaman viikon. On hetkiä jolloin saan itseni siitä tsempattua ylös, mutta pääsääntöisesti ne hetket kestävät korkeintaan puoli vuorokautta tai niin kauan kuin on jotain järkevää tekemistä.  Onneksi on koirat, varmaan ainoat jotka ei pahenna alavirettä. Olivat kyllä tehneet tänään kepposen ja päästäneet kissan vessasta ulos kun unohdin laittaa koiranruokatynnyrin (jossa kyllä on nyt sisällä pellavansiemenrouhetta kerta meillä ei kuivaruokaa syödä, tosin ei kyllä syödä pellavansiemenrouhettakaan.) No, whatever. Toimii mainiona oviesteenä. Kissa viettää siis tällä erää päivät vessassa kun mä olen poissa, on alkanut vaihteeksi niin tuhoisaksi. Melkein vuosi meni niin hyvin ettei tarvinnut vessaan sulkea, mutta sitten se taas alkoi, mikä lieneekään syynä. Toki sillä on vessassa vettä, leluja, kiipeilypuu ym. hauskaa eikä tuo vessa mitenkään mahdottoman pieni ole. Jos olen pidempään poissa, siivoan kaikki paikat, teippaan kaapit, piilotan johdot ja teen kaikki muutkin varotoimet, mutta sen tekemiseen ja ko. toimien purkamiseen ei aika riitä joka aamu ja iltapäivä. Tänään kissa oli tosin ystävällisesti ollut tekemättä sen enempää tuhoja, ainoastaan pyykkejä oli revitty telineestä ja roskiskaapista heitelty pakastepizzalaatikot ja muovipussit pitkin keittiötä.

Luna nukkuu kainalossa ja Timi toisella puolen, tuntuu väärältä jättää ne illaksi kotiin keskenään. Mutta ehkä ne pärjää, kun olen tänäänkin kuitenkin tullut kotiin jo yhden aikaan eli tosi aikaisin. Plus että niiden mami taitaa tarvita kyllä oikeasti vähän äksöniä elämään. Mitäs on ulkona niin perkeleen harmaa ilma koko ajan.  Ehkä koirille voisi jättää myös niiden uudet aktivointilelut, joihin kai menisi ainakin joku aika. Luna tosin tuntuu erinomaisen tyytyväiseltä naudan putkiluunsa kanssa. Ja Timinkin luun kanssa, se varastaa luut Timiltä heti jos mun silmä välttää.

Huomasin tänään että mun penaalissa (penaali on hauskin juttu, sama penaali ollut mulla jotain 9 vuotta) on ehkä kaksi tai kolme toimivaa kynää, ja penaali on ääriään myöden kyniä täynnä. Piti käydä Tiimarissa, mutta rahat on vähän finito. Maanantaina sitten. Kivaa käydä sielläkin, yleensä en mene kun mukaan aina tarttuu jotain mikä kaupassa tuntuu hauskalta mutta osoittautuu turhaksi.

Ei mulla mitään oikeaa asiaa ollut. Teki vaan mieli kirjottaa, siitäs saitte. Huomenna Kuva tunnissa -päivä.

Päivän biisi: Poets Of The Fall – The Beautiful Ones

Silkkaa koira-asiaa. Niiden lukijoiden, joita ei noi koirajutut niin kiinnosta, ehkä kannattaa suosiolla skipata. Tää on vielä siitä tylsimmästä päästä.

Eli usein ihmiset kyselee että mitä siihen kasvissoseeseen sitten laitetaan ja miten se kannattaa tehdä jne. Tässä siis tulee. Käytännön ohjeet kuvin ja tekstein siis. Vaihtelen raaka-aineita aina kun soseita teen, viimeks oli aika eri systeemit, ainoastaan kurkku ja salaatti on vakiona joka soseessa.

Tässä soseessa oli seuraavat raaka-aineet (maksoivat 22e ja sose kestää noin 2 kuukautta):

Pinaatti, päärynä, herneenverso, valkosipuli, jäävuorisalaatti, itusalaatti, persilja, kurkku, herkkusieni, parsakaali, tammenlehtisalaatti, retiisi.

Soseutustapoja on yhtä monia kuin soseuttajia. Parin vuoden aikana olen koettanut monia eri tapoja, ja lopulta olen päätynyt tähän nykyiseen helpoimpana ja nopeimpana. Käytän soseuttamiseen Mini-Quick -teholeikkuria, joka maksaa noin 25 euroa. Kun soseuttaa suuria määriä kuten minä, suosittelen kuitenkin hankkimaan (tai käyttämään jos sellainen jo löytyy) jonkin isomman leikkurin. Sauvasekoitin on mielestäni turhan hidas ja muutenkin vähän huono, mutta se nyt on enemmänkin mielipideasia.

Joka tapauksessa. Soseutan kaikki ainesosat erikseen. Ensin soseutukseen joutuvat kurkku ja soseeseen tuleva hedelmä, tässä tapauksessa päärynä. Tämä siksi, että ne on helpoin soseuttaa kosteutensa vuoksi, ja niiden kosteutta voi hyödyntää loppuajan kuivempia ainesosia soseutettaessa lisäämällä valmista vetistä sosetta kuivien aineksien mukana leikkuriin.

Soseutettuja ituja

Kun kaikki ainekset on soseutettu erikseen, laitan ne kaikki isoon kulhoon sekoitusta varten. Sekoittaa voi tehosekoittimella tai muulla vastaavalla, jos haluaa varmistua että soseannoksiin tulee tasaisesti kaikkea. Minä olen kuitenkin tyytynyt sekottelemaan ihan lusikalla.

Ja sitten eikun purkittamaan. Suosin itse mahdollisimman pieniä purkkeja jotta vievät mahdollisimman vähän tilaa kun pakastin tuppaa aina olemaan täynnä. Laitan yhteen purkkiin muutaman päivän annoksen, jonka voi ottaa pakastimesta sulamaan jääkaappiin aina päivää ennen käyttöä.

Purkitettu ja valmiina pakastimeen.

Lomaviikko takana. Oli vähän pilvistä ja muutenkin semmosta laiskantylsää. Tiistaina Phoenix Effectin levynjulkkarit ja jatkot Loosessa toi vähän piristystä, mut eipä kauaakaan kun taas vähän alko mälsättää. Jos päivän suurin kohokohta on luokkaa kaupassakäynti tai koirien kans pitkälle lenkille meno, niin täytyy kyl olla jo suhteellisen tylsää. Menee sopivasti hengähdystauosta normiarjen keskellä kyllä jos ei ois aikasemmalla viikolla ollut saikulla. Pääasiassa aika on tosiaan mennyt siihen lenkkeilyyn, vuokrakämppien etsiskelyyn netissä, kuvajuttujen käsittelyyn ja sit noiden ylläpitohommien hoitoon. Vielä kun ois saanu blogin ja kotisivujen ulkoasut kondikseen niin ois ollut hyvä, mut ei pidä asettaa liian suuria tavoitteita… Tarkoitus oli mennä pariksi päiväksi äidille ja perjantaina Lappeenrantaan raod gig tripille, mut kun nääkin peruuntui niin sit tuli vähän lisää tylsää. Ens viikolla tsemppaan ja alan taas rynniä ympäriinsä ja reippailen kovasti.

Ollaan viime aikoina juteltu Miiankin kanssa keskimääräistä useammin ja enemmän, ja harmittaa viel enemmän et se on siel niin kaukana. Taino, eihän Espoo nyt missään Timbuktun naapurissa ole, mutta liian kaukana kuitenkin, jotta ois varaa ja aikaa ajella muuten vaan käymään kovin usein. Harmillista.

Viikonloppuna oli sikäli vähän enempi äksöniä, et olin siskolla ja siellä oli erilaiset lenkkimaastot kun kotona. Ei siellä kyllä muuta äksöniä tainnut ollakaan :D Paitsi käytiin jäljestämässä Nuppusen kanssa, yritin tehdä sille pitkää jälkeä että jos se vaikka edes puolet jäljestä etenis kuin koira eikä kuin höyryjyrä, mut eihän siitä mitään tullut. Luna jäljesti ”pitkän ja häiriöllisen” jäljen samaan tyyliin kun sille ois lykätty eteen joku viiden metrin suora makkarajälki, eli niin lujaa kun jaloista pääsi eikä mikään kulmakaan tuottanut vaikeuksia. No, pääasia että jäljelle päästiin ja maali löytyi.

Lauantaina kuvailtiin Rikoa. En vielä muiden kuvien (niiden parempien) kanssa jaksanut väsätä kauheasti, tälle en jaksanut ylipäätään tehdä mitään vaikka sisko ehdotti että korvaisin Rikon silmät kamelinsilmillä. Rikoa kovasti häiski hänen oman malleutensa ja kauneutensa säteet:

Tänään oli Perkele järjestänyt kotona kotiintuloyllätyksen. Kaikki irtain pöydiltä, lipastojen päältä yms. oli heitelty alas, kuivumassa olleet pyykit revitty lattialle, kolme maustepurkkia ja pari kiloa koirankeksejä tiputettu lattialle ja kissa kiljui ja kirosi kuin oltaisi koirien kanssa oltu ainakin vuosi poissa ja jätetty hänet täysin yksin (oikeasti isä kävi kattomassa välillä että kissalla on kaikki hyvin ja antamassa sille lauantaina ruokaa).

Tein myös turkinhoitoennätyksen Timin kanssa, pesin, kampasin ja harjasin sen yhteensä alta puolen tunnin. Lauantai-iltana siis pesu ja hetki sitten harjaus. Coat Handler ja Mason Pearson -yhdistelmä toimii kyllä ehkä maailman parhaiten. Yleensä tuo operaatio vie Timin turkin kanssa reippaasti tunnin tai pari. Ja vielä jos föönataan, niin menee helposti taas enemmän aikaa. Suosittelen koettamaan noita!

Keskiviikkona työhaastattelu, peukut pystyyn.

Tsih. Huomasin koiran käytyä pihalla oleilemassa ja sen sisään tultua yhdentoista aikaan että ulkona taitaa sataa lunta. Isoja hiutaleita. Mikä tarkoitti sitä että oli lähdettävä vielä koirien kanssa kävelylle, vaikka iltalenkki oli jo kertaalleen tehty. Tavallisesta poiketen otinkin suunnaksi asuinalueen kadut. Ihan hiljaiset kadut, vaan minä ja koirat, lumisade ja valot. Olisin ottanut kuvan, mutta kameran kantaminen mukana olisi ehkä pilannut sen hienon ja pienestä kiinni olevan fiiliksen.

Joskus 2-3 vuotta sitten käveltiin Lunan kanssa usein öisin tuntikausia tyhjillä, pimeillä kaduilla. Tai eihän ne ihan pimeitä ole, kun on katuvalot, mutta ulkona oli muutoin pimeää. Silloin oli vähän hankalaa elämä, ja ne kävelyt pitivät pään jokseenkin kasassa.  Sitten aloin löytää täältä enemmän ja enemmän kunnon lenkkimaastoja, metsiä. Ja sitten tuli auto, jolla on helppo hurauttaa vähän kauemmaskin kunnon maastoihin, eikä enää tullut mentyä tonne kaduille, edes iltalenkille. Tottahan me lyhyemmilläkin kävelyillä pitkän lenkin lisäksi käydään monesti päivässä, mutta aina suunta on joku lähellä olevista pikkumetsistä (50m päässä kotiovesta on kaksi tällaista metsää), tai lähes takapihalla oleva pelto. Silloin muutama vuosi takaperinhän me ei asuttu täällä, vierailtiin vaan ja mukana oli vain Luna. Sitten muutettiin tietenkin kaikkien kolmen koiran kanssa, eikä mulla oikein kantti kestä lähteä kävelylle yhden kanssa ja jättää kaksi kotiin. Kolmen kanssa taas ei ole niin rentouttavaa kävellä taajamassa, vaikka koirat itsessään on melkein huomaamattomia, niin onhan se silti kolmen kanssa oltava skarpimpana ja tietoisempi ympäristöstään (etenkin jos kaksi niistä on vapaana noin niinkun öiseen aikaan kun muita ei ole liikkeellä, en siis normaalisti pidä taajamassa kaduilla koiraa vapaana) kuin yhden kanssa. Terapeuttista ja mieltärauhoittavaa se on siellä pellolla ja metsissäkin, mutta ihan toista luokkaa tuo kaduilla vaeltelu, johtui se sitten enemmästä valosta, nostalgiasta tai mistä vaan. Pitäisi käydä useammin.

Tuli kävellessä kelailtua, kun tykkään tästä uudesta blogista paljon enemmän kuin vanhasta, ja tekis mieli kirjoitella enempi. Mutta kun ei ole mitä kirjoittaa. Kun ei ole selkeitä kantaaottavia mielipiteitä Suvi-Anne Siimeksestä, miniläppäreistä, perussuomalaisista,  maahanmuuttopolitiikasta eikä säkkituolien kestävyydestä.  Niitä ajatuksia taas, joita on enemmissäkin määrin, en useinkaan halua blogissani jakaa, ehkä koska olen viime aikoina saanut yliannostuksen ihmisistä jotka intterin netissä eivät useinkaan tunnu ajattelevan kovinkaan paljon sanomisiaan. Ja lukeudun varmaan heihin itsekin aina kun itsehillintäni kaikesta treenaamisesta huolimatta pettää.

Tuntuu myös kovin tönköltä kirjoittaa vain jotain randomdiibadaabaa omasta elämästä. ”Tänään söin spagettia, oli hyvää. Viiden aikoihin kaivoin koirille luut jääkaapista ja laitoin kissalle tipun sulamaan. Varttia yli kolme luin kirjaa.” Jos mulla olisi joku hauska taito, jota voisin aina blogissa esitellä (piirtäminen, maalaaminen, joku uberkirjoitustaito jne.), voisin sitä esitellessä aina kirjoitella mukaan jotain asioita. Mut kun en mä mitään sellaista osaa. No, kuvata osaan ja kuvaan paljonkin, mutta ikävystyttävää kai sekin laittaa päivästä toiseen kuvia ”koira leikkii, koira seisoo, koira makaa, koira syö, hevonen seisoo, hevonen juoksee, hevonen syö….). Niin usein ei kuitenkaan tule erityisiä kuvauskeikkoja muuhun kuin eläimiin liittyen, joita jaksaisi esitellä. Viime perjantaina Tallinnassakin otin monta sataa kuvaa koirista, mutta niitäkin tuntui vähän turhalta laittaa esille. ”Tässä koira seisoo näyttelykehässä”. Cool. No, ehkä keksin joskus jotain. Mahdollisesti. Tai sitten en vaan kirjoita aina kun haluaisin.

En nyt oikein tiedä miten sujuvasti ja sulavasti tän tähän liittäisi, mutta haluan kuitenkin kertoa kuinka ihania koiria mulla on. Viime viikonloppunahan mulla meni hermo nimenomaan omiin koiriini, kun pentukoira oli kylässä. Pentukoira on riemastuttava, ja se on pentu. Mutta miksi, voi miksi, mun aikuiskoirat ei voineet näyttää sille mallia olemalla edes itse nätisti! Timi ilmeisesti aina vähän protestoi kun on kylässä jokin koira, koska se niin pitää mamin huomiosta nyt kun sellaisen hauskan asian itsenäisten Minä En Tarvitse Ketään -vuosiensa jälkeen löysi, ja tyhmäkin sen tajuaa että jos koiria on kolme, saa jokainen koirista hitusen vähemmän huomiota kuin jos niitä olisi vain kaksi. Luna taas on aina ollut varsin syttymisherkkä (joskin se on kärsivällisen harjoittelun jälkeen erinomaisessa kurissa ja nuhteessa nykyään), ja siitä jos mistä se syttyy, kun sen lempipentukoira saa jonkin hauskan idean johon liittyy vauhtia. Niin hyvin kuin tuo koira lapasessa onkin (vaikka itse sanonkin), niin siinä kohtaa sillä on äärimmäisiä vaikeuksia totella sen sijaan että lähtisi täysiä justiinsa sinne mihin pentukoirakin, tai vaihtoehtoisesti sinne mihin pentukoira ehkä saattaisi pian mennä. Huh. No, pointti kuitenkin oli että tämän viikon he ovat ilmeisesti kovasti koettaneet korjata vahinkoa ja käyttäytyneet mitä mallikkaimmin. En tiennyt että mun omat koirat (joista nuorempikin on kuitenkin asunut mun kanssa tiivistäkin tiiviimmin viimeiset 4,5 vuotta), voi yllättää mut niin pienillä asioilla monena päivänä peräkkäin. Ei jälkeäkään ainoastakaan tottelemattomuudesta. Molemmat toimivat kuin ihmisen mieli, sellainen ihana ja kaunis mieli. Vaikka tänäänkin on ollut pahanmielenpäivä, mistäpä se paremmin hyväksi muuttuisi kuin siitä että mulla on aina kotona kaksi pyyteetöntä ja ehdottomasti rakastavaa ystävää. Pieniä asioita, joita en edes tajunnut koirilta pyytää, mutta jotka ne kuitenkin teki, ja jotka pelastivat totaalisesti hetken. Monta hetkeä.

He ovat niin kovasti hienoja.

Ei muuta, hyvää yötä.

Yritin säästellä ja säästellä tätä siihen kunnes Donin kuolemasta olisi ollut vuosi.  Mutta on niin hieno etten jaksa enää.

Oon löytänyt ainoan biisin mikä muistuttaa kauniisti Donista muttei itketä. Paitsi okei nyt itkettää mut se ei oo biisin vika! Niin.

Hankala kuvailla sanoin. Pidän kuitenkin, kovasti.

Suru on tyynimeri, laaja muttei rannaton
Suru on tyynimeri, syvä muttei pohjaton

(Happoradio – Suru on)

Tän päivän aihe on ollut ilo! Myös joltisenkin turhautuminen kun piti istua ensi alkuun sisällä eikä päässyt ulos auringonpaisteeseen, mutta iloksihan se sitten muuttui sekin kun urheasti jaksoi ja vaivanpalkaksi pääsi kaksi tuntia aiemmin kun piti, sinne auringonpaisteeseen!

Usko ihmiskuntaan alkaa palata, viimeisen kolmen päivän aikana on erinäisissä yhteyksissä tullut törmäiltyä mukaviin ja ihaniin ja hassuihin ihmisiin jotka ei olleet lainkaan kyynisiä, paskantärkeitä, ilkeitä tai muutenkaan suppeita, erinomainen ajoitus! Illaksi mukavia tekemisiä tiedossa ja mahdollisesti huomenna lisää Happista!

Raod trip -ystävä Tiija piirsi hienon piirustuksen koirista. On näköisä!

”Biitin biskit” elikkäs Biitin keksi!

Anteeks rivitykset, tää ei jostain syystä nyt anna mun mennä vaan seuraavalle riville vaan haluaa kirjottaa joka toiselle.

21:10 < unikissa> Bitey: Bitey Bitey tyuu hakee autolla mennään kattoo happist?!?!?!?
21:10 <+Bitey> ok mihin?
21:10 < unikissa> 07.02 Eura, Osmantupa
21:10 < unikissa> : DDDD

21:10 < unikissa> mis on EURA
21:11 <+Bitey> sinne on jotain 300km : D: D: D

Tässä välissä kuskin etsintää, lupasin auton käyttöön jos joku ajaa takas jotta voi baareilla. Kuskia ei kuitenkaan löytynyt.

21:39 <+Bitey> hmm
21:39 <+Bitey> pitäskö mun ajaa sitte
21:52 <+Bitey> lähen nyt, käyn matkal laittaa vähän bensaa tank

22:47 < unikgsm> KIVAA!! Seikkailu
22:47 < unikgsm> Sano biitille et se on Paras ja HuLLU

Lähtötunnelmia, tässä jo Espoossa

Auton baarikaap ja vesilinjalla oleva kuski!

Dirty Harry -lasit jotka ainaisesti ovat mukanani autossa

Keikkaihmiset ja Happoradio, tosin näkynee vaan Tykäriä eniten!

Ekana Mr. Tykki Dirty Harry -lasit päässä, sit kotimatkameisinkejä!

06:25 < unikissa_> onkohan dirty harry bitey selvinnyt
07:06 <+Bitey> puuh
07:06 <+Bitey> dirty harry has landed

20:47 < unikissa> bitti vähän eilen ajeli tyttyryy puol bändiä ja kaks känniapinaa kyydis

Uus blogi! Koska vuodatus.net takkuilee takkuilemasta päästyään, eikä mulla oo kärsivällisyyttä odottaa lähes kahta tuntia selviytyäkseni kirjoittamaan merkintää, oli vaihdoksen aika. Here we go.

Vanha blogi merkintöineen näkyvissä siis osoitteessa http://bitey.vuodatus.net